Vuosia sitten juttelin chatissa usein erään nuoren tytön kanssa. Jossain vaiheessa hänen puheensa alkoivat vaikuttaa siltä että hän hautoi itsemurhaa. Onneksi hän oli puhunut asioistaan hiukan enemmän kuin tarpeeksi, joten pystyin etsimään hänen äitinsä puhelinnumeron ja tavoitinkin hänet. Yllätyksekseni hän otti vakavasti asiani.
Olen sittemmin funtsinut, miten olisi voinut käydä. Ehkä tyttö olisi yrittänyt itsemurhaa tai peräti onnistunut siinä. Hän olisi vain kadonnut netistä. Katoaminen ei sillään ole mikään ihme. Netistä saa kadota ja joskus on jopa hyvä rajoittaa netissä vietettyä aikaa. Ongelma on siinä, että ne nettitutut ovat aivan oikeita ihmisiä, jotka voivat jäädä ikävöimään tai ainakin ihmettelemään. Ääritapauksessa joku ihminen, josta tietää paljon ja jolle on kertonut itsestään, voi siis esimerkiksi kuolla ilman että siitä tietää mitään. Hän vain katoaa.
Toinen ammoinen nettituttavani rakastui netitse kanadalaiseen naiseen. Rakastunut nuorimies järjesti itselleen matkan sen naisen luokse - kävi vain niin, että nainen ei halunnut tavata tuttavaani. Reipas kosiomies sai palata kotimaahan pettyneenä ja tuhansia markkoja köyhempänä. (Muistatteko! Internet ja markat olivat joitakin vuosia käytettävissämme samanaikaisesti.)
Yhä vain netissä solmitut (ihmis-)suhteet ovat joidenkin mielestä naurettavia. Näyttää kuitenkin siltä, että netistä on tullut hyvin tavallinen paikka löytää uusia tuttavuuksia, ja totisesti jotkut onnistuvat rakastumaan toisiinsa pelkän kirjoituksen perusteella. Olen ennenkin pohtinut lyhyesti rakastumista ensinäppäilemällä, mutta nytkään en palaa siihen syvemmin. Haluaisin vain takoa erinäisten ihmisten kaaliin, että ihmiset tutustuvat ja rakastuvat netitse ja että siitä koituu muutoksia aikaisempiin ihmissuhteisiin. Todellisuudessa nettisuhteet eivät siis ole vain-suhteita vaan elävien, oikeiden ihmisten ihmissuhteita.
Toisaalta erinäisille ihmisille, kuten juuri minulle, pitäisi jonkun tolkun ihmisen karjua, että netin, puhelimen ja harvojen tapaamisten varassa seisova suhde katkeaa helposti jos jotakin yllättävää sattuu. Uskoisin että tapauksesta riippuen tällaiset netilliset suhteet eivät kestä monenkaan päivän tai ainakaan usean viikon katkoa. Elämä palaa entisiin uomiinsa tai ainakin sellaisiin uomiin, johon tuo nettituttu ei kuulu, koska konkreettinen yhteys puuttuu. Kurjaa tässä on se, että toisaalta netillisen ihmissuhteen katkeaminen voi satuttaa raskaasti. Jos on kuukausia tai jopa vuosia tottunut juttelemaan ja jakamaan huomiota, ja sitten toinen katoaa noin vain ilman mitään yhteyksiä, järkytys voi olla vakava. Eikä sitä mitenkään auta, että ympärillä on joukko ihmisiä jotka osaavat vain kummastella: "Miten joku sellainen saattoi olla noin tärkeä, joka oli vain (huom! "vain") nettituttu?"
Tunnen, tai oikeastaan tiedän, ihmisiä jotka totisesti ovat yhteydessä tuttaviinsa vain ja ainoastaan netitse. He eivät juuri tunne ketään joka olisi oikeasti lähellä. Olen tutustunut mm. sellaisiin nuorehkoihin ihmisiin, joiden on oikeasti vaikea solmia sosiaalisia suhteita netin ulkopuolella. Sosiaalisten tilanteiden pelko rajoittaa tavanomaista ystävystymistä, koska kantti tai valmiudet eivät mahdollista avoimuutta. Jos ei uskalla kertoa itsestään tärkeitä asioita, on jokseenkin turha odottaa että muutkaan osoittaisivat vastaavaa, läheistä ystävyyttä. Onhan se tietenkin hyvä, että voi ylläpitää edes jotakin sosiaalisia suhteita, jos ei muutoin niin netitse. Mutta näkemykseni on, että netti päästää tällaiset ihmiset liian helpolla. Vähäistä kykyä ottaa välitön kontakti toisiin ihmisiin pitäisi vaalia. Sitä ei saisi tehdä turhaksi korvaamalla se kasvottomalla nettituttavuudella, jonka voi lopettaa kun alkaa ahdistaa.
Ihmiset ovat sosiaalisuuden ja turvallisuuden ristipaineessa. Yhtäältä neuvotaan ankarin sanakääntein, että netissä kuka tahansa voi esiintyä millaisena tahansa. Ja toisaalta, jotta voisi lujittaa netissä syntynyttä ihmissuhdetta, pitäisi kyetä antamaan oikeita yhteystietojaan. Kuka tahansa ei kuitenkaan pysty esiintymään aivan minä tahansa. Esimerkiksi useimmat naisena esiintyvät miehet ovat toivottoman yksinkertaisia puheiltaan, tai sitten en vain tajua, kuinka tavallista on eläytymiskyky ja kirjallisen ilmaisun lahjakkuus. Samoin on kohtuuttoman vaikea teeskennellä jonkin vallan vieraan alan ammattilaista. Nuoret taas tunnistaa puhetavasta helpommin kuin nuoret näyttävät ymmärtävän. Ennen pitkää ihmiset pakkaavat myös puhumaan itsensä pussiin. Jopa minä ankarassa egossani myönnän tehneeni niin. Yhtä kaikki, jossain vaiheessa on uskallettava antaa ihan oikea sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Muutoin ihmissuhde tosiaan jää nettisuhteeksi kaikkine varjopuolineen. Jonkinlainen lievennös on tietenkin prepaid-liittymien ja hömppäsähköpostiosoitteiden käyttö. Koska harrastan jonkinlaista realismia, väittäisin että usein nuo riittävät. Läheskään kaikki tuttavuudet eivät kuitenkaan johda erityisen läheiseen kanssakäymiseen.
Asiassa on vielä toinenkin puoli. On myös mahdollista tavata vai vaikka mennä sänkyyn jonkun nettituttavuuden kanssa kertomatta, kuka on. Filosofisemmin ajatteleva päätyy tällä ajatteluketjulla tietenkin kysymään, että kuka kukin lopulta on. Tunteeko kukaan edes itseään? On siis päätettävä omasta yksityisyydestään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että useimmat nettikeskustelijat eivät ole pedofiilejä, väkivaltarikollisia, huijareita tai raiskaajia. Lisäksi jokseenkin kaikki meistä esittävät itsestään aluksi parhaita puoliaan. Se on vain hyväksyttävä, että ihmisiin tutustuu vain vähitellen. Joskus se on kyllä tuskallista. Olen tavannut noin 40 - 50 nettituttavaa. Tähän mennessä en ole huomannut kenenkään valehdelleen itsestään mitään olennaista seikkaa. Ja ilmeisesti en rakentele toisista huimia mielikuvia vaikka minulla jos kellä lienisi siihen taipumuksia. En ole pettynyt kehenkään tapaamaani ihmiseen sillä tavalla, että joku ei olisi vastannut kertomaansa. Muut ominaisuudet ovat sitten muita ominaisuuksia, ne eivät joko voi ilmetä netissä tai niistä vain ei ole puhuttu. Rehellisyyden odottaminen on tietenkin kohtuullista. Lisäksi kannattaa muistaa, että jos vaikka pitää tapanaan raahata baarista panoja kotiinsa, ei sittenkään voi välttämättä tietää, kenen kanssa on tekemisissä. Tai vaikka uskovaisten seuroista toisi ihmisen kahvittelemaan kotiinsa, voi silti olla tekemisissä narsistisen väkivaltarikollisen kanssa.
Oma lukunsa on sitten se, että netti tarjoaa mahdollisuuden ylläpitää useita rinnakkaisia seurustelusuhteita. Kovapintaiselle sydäntensärkijälle se kaiketi olisi jopa helppoa. Ja sitten ei tarvitsekaan muuta kuin kiertää viikonlopusta ja kaupungista toiseen hiukan hoitamassa parisuhteitaan. Arvelisin että aikuinen ihminen kyllä osaa epäillä moista, jos aihetta on.
Olen päätynyt sellaiseen lopputulokseen, että lähipiiriltään ei pitäisi salailla netillisiä tuttavuuksiaan. Jos niissä on salattavaa, on syytä miettiä omia vaikuttimiaan ja netinkäyttöään. Jotta ihmissuhteella olisi turvaa, sillä pitää olla tukijoita. Ihmisiä jotka kertovat vaikka että tuttavasi on sairaana eikä pääse koneelle. Koska netti on olennaisesti erilainen sosiaalisten suhteiden luontipaikka kuin perinteinen ystäväpiiri, ihmissuhteistaan pitää myös huolehtia eri tavoin. Joihinkin on pakko luottaa, joillekin on pakko kertoa itsestään. Muutoin netti tekee meistä yksinäisiä ikävöitsijöitä, joiden ihmissuhteet vaihtuvat tiheästi. Se tuskin kohottaa kenenkään turvallisuudentunnetta.
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Netti
 |
| -nuori ajattelija- |
Yhdistääkö?
Netti kyllä ataa mahdollisuuden tutustua ihmisiin joita ei ennen ole tullut tavanneeksi. Ystävyyssuhteita voi solmia ympäri maailma ja eri ikäiset voivat hakeutua samoille keskustelupalstoille, mistä on koitunut kurjia lieveilmiöitäkin. Ja ihmiset voivat 'vaihtaa' mielipiteitä tai pitävät omistaan lujasti kiinni.
Nettisuhteen viheliäinen puoli on se, että netissä syntyneet ihmissuhteet seisovat tai kaatuvat netin mukana. Muuta yhdyssidettä ei ole, eikä helposti synny. Ennen ihmisiin tutustuttiin toisten ihmisten välityksellä, joten ihmissuhteet muodostivat monia rinnakkaisia sidoksia ja ihmisillä oli monia yhteisiä tuttuja.
Yksi entinen nettituttavani rakastui netissä kanadalaiseen naiseen. Rakkauden huumassa hän lähti ihastustaan tapaamaan - kävi vaan niin että tämä morsio ei ollutkaan halukas tapaamiseen. Kosiomies sai palailla yksikseen ja aika paljon köyhempänä kotiin. Matkailu kyllä avartaa, mutta on joskus kohtuuttoman kallista.
Seksiä, vonkaamista, puutetta!
Taas pitää seksistä kirjoittaa. Siitä puhe, mistä puute.
Luin peräti Osmo Kontulan sanoneen, että suomalaiset naivat vähemmän kuin ennen http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2008/08/20/seksin-puute-uhkaa-suomen-taloutta/200821533/12).
Ja Kontulahan on Suomen seksiguru numero yksi tai kaksi, riippuen siitä, pitääkö häntä Elina Haavio-Mannilan suhteen seuraavana vai edeltävänä. Syyt tähän olivat jotenkin kaksinaiset: toisaalta vaatimustaso näyttää nousseen. Naimakaverin pitää olla täydellinen, että kelpaisi. Se tietenkin syö tavallisten, ja etenkin meidän habitukseltamme tavallista vaatimattomampien, kysyntää. Toisaalta taas etenkin naiset kärsivät yhä estoista, jotka ilmenevät sekä psyykkisinä että fyysisinä vaikeuksina seksipuuhissa. Ja tämä siis aikana, jona luulemme olevamme seksin suhteen avoimempia kuin koskaan.
Kummallista ja jopa huvittavaa on se, että puutteen aiheuttamaa tuskaa puretaan sitten harrastuksiin, luottamustoimiin ja sen sellaiseen hääräämiseen. Noilta puuhilta taas ei jää aikaa seksille.
Jos vaivautuu seuraamaan edes vähän netin seksikeskustelupalstoja, oivaltaa, että puutteesta eivät kärsi yksin miehet. Asetelma ei ole niin yksinkertainen, että naiset pihtaavat ja miehet kärsivät kunnes pettävät. Päin vastoinkin asia näkyy olevan. Tosin voinee olettaa, että ne naiset, jotka eivät koe tarvetta purkaa seksuaalisia turhautumiaan, eivät lue kyseisiä palstoja eivätkä ainakaan kirjoita niille. Miesten ja naisten puutteen määrällinen vertailu ei siis onnistu seksimielipiteitä lukien.
Nurjaa: seksille ei löydy aikaa, kun aika käytetään seksin puutteen aiheuttaman turhautumisen purkuun. Ja naisia haluttaisi, mutta eivät he sitten uskaltaisi.
Ikuinen keskustelunaihe näkyy myös olevan seksin ja kotitöiden välinen suhde. Olen ruotinut sitä jo aikaisemmassa kirjoituksessani, mutta kerrottakoon näkemykseni nyt uudelleen, sillä en oleta kenenkään lukevan noita vanhoja hölinöitäni.
Tavanomainen valitus on tämä: miestä pännii, kun nainen ei ole halukas. Nainen sanoo, että ei ole halukas, kun on tehnyt työpäivän, kotitöitä ja hoitanut muksuja. Mies vastaa, että seksistä voisi saada energiaa. Ollaan pattitilanteessa, tai viimeistään asetelma kärjistyy silloin, kun mies vastaa, että anna ja osoita mielenkiintoa seksiin, niin voisin jotakin tehdäkin. Aina joskus joku mies innostuu sitten siivoamaan ja pesemään pyykkiä aikaisempaa enemmän. Ja katso: seksin määrä ei lisäänny! Syy on täysin selvä. Kotitöiden ja seksin määrällä ei ole sitovaa riippuvuussuhdetta. Kotityömarina on siis osassa tapauksista silkka parisuhteen valtataistelun ase. Nainen vihjaisee, että seksiä saa, kun lisäät panostasi siivoamiseen. Sittemmin lupaus osoittautuu tyhjäksi, kenties jopa tietoiseksi valheeksi. Mistä johtuu, että asioista ei osata pitää erillisiä neuvotteluja? Miksei voi puhua seksistä puhumatta pyykistä ja tiskistä, koska haluttomuuden syy voi totisesti olla jossain muualla kuin pölypalleroissa nurkassa. Kotitöistä voi sitten puhua erikseen. Siinä voisi keskustella esimerkiksi siitä, millainen siisteys ja järjestys sovitaan huushollihommien tavoitteeksi, ettei puoliso aa vaadi puoliso beetä raatamaan sellaisen eteen, mitä bee ei pidä tarpeellisena.
Näin hidas minä olen. Vaikka luulen kaiken tietäväni, en näemmä oivaltanut ihan loppuun asti asiaa, joka on ollut mielessäni. (ks. Kaikkien alojen asiantuntemus - lyhyt oppimäärä) Yllä kirjoittamani perusteella siivousvimmainen tai muihin hankkeisiin energiaansa syytävä siis saattaa kartella seksiä. Kiusallista tässä on se, että Kontula on käyttänyt ilmaisua "tiedostaen tai tiedostamattaan". Tiedostamattomaan vetoaminen tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden väittää ihmisen psyyken edesottamuksista melkein mitä vain. Mutta olen elämäni varrella törmännyt tähän. Naisimmeinen näkee erinäiset seikat tärkeämmäksi kuin seksin ja kehtaavat vielä ääneen olettaa, ettei seksi ole tärkeää. Olen lopettanut yhden moisen suhteen ja saanut sen jälkeen katkeria kirjeitä. Aika liki on ollut myöhemmin, että olisin pettänyt samasta syystä. Olen tuntenut itseni jokseenkin yhdentekeväksi, kun nainen on purkanut tarmonsa matematiikankirjaan tai puhelimessa lörpöttämiseen. Jumalaut! Muistan kiusallisen hyvin sen kerran, kun nainen vastasi kesken naimisen äitilleen puhelimeen. Ja kehtasi vielä ihmetellä, kun närkästyin. Mutta siis: siivoamisella, ylenpalttisella hääräämisellä ties missä ja äitin kanssa lörpöttelemällä - kesken naimisen - on mahdollisesti, tai kenties ilmeisesti vältelty seksiä.
Tästä voi edelleen vetää kiusallisen johtopäätöksen. Minua ei ole katsottu seksin arvoiseksi. Tai sitten naiset, jotka muistavat usein mainita parisuhteen tärkeyden, ovat pitäneet minua itsestään selvyytenä eivätkä ole suostuneet ymmärtämään seksin ja siihen liittyen tai liittymättä hellyyden ja läheisyyden merkitystä. Olen molemmissa pitkissä suhteissani päätynyt jonkinlaiseen seurustelu-upseerin virkaan tehtävänäni lämmittää saunaa tai käydä naisen sukulaisten ja ystävien luona näytillä. Pahimmillaan lauantai-illan tylsyys on vyörytetty minun syykseni, kun en ole keksinyt naiselle mitään hohdokasta tekemistä. Voisin keksiä muutakin kuin seksiä, jos löytyisi yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Voin kyllä katsoa saippuaoopperaa televisiosta, mutta se ei minua virkistä eikä se saa naista halukkaaksi.
Nyt tulee kiukunpurkaus: luulevatko naiset tosiaan auringon paistavan jalkovälistään. Olematonta seksiä lupaamalla vongataan kotitöihin tai näyttelyesineeksi Eufrosyne-tädin kuusikymmenvuotispäiville. Pelkkä ajatus, että kaikkea tätä tehdään nimenomaan seksin välttämiseksi, kuten olen etäisesti osannut arvella, saa kaikki naisten ja monien miesten puheet parisuhteen hoitamisen tärkeydestä kuulostamaan pelkältä hymistelyltä. Seksi nimittäin ON osa parisuhteen hoitoa. Ja se ON tärkeämpää parisuhteelle kuin mainitut Eufrosyne-täden merkkipäivä. Ja mitä enemmän seksi aiheuttaa skismaa suhteessa, sen suuremman merkityksen se saa. En varmasti lähde vieraan ihmisen tylsiin sukujuhliin, jos suhde muutenkin on siinä jamassa, että sitä hoitaa parhaiten pitämällä naamansa pois näytiltä.
Humanistit (ne kaltaiseni pellet) olettavat kulttuuriteorioissaan, että yhteiskunnassa monet tai jopa kaikki asiat ovat sopimuksenvaraisia. Nuoremman pään opiskelijat ja kenties myös monet vanhemman pään akateemiset konkarit myös kuvittelevat liian helposti, että tällaisia sopimuksia voi muuttaa. En väitä, etteivätkö ne muuttuisi, mutta ei taatusti sillä, että seminaarissa päätellään vallitsevasta asiaintilasta se, miten asioiden pitäisi olla.
Luin peräti Osmo Kontulan sanoneen, että suomalaiset naivat vähemmän kuin ennen http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2008/08/20/seksin-puute-uhkaa-suomen-taloutta/200821533/12).
Ja Kontulahan on Suomen seksiguru numero yksi tai kaksi, riippuen siitä, pitääkö häntä Elina Haavio-Mannilan suhteen seuraavana vai edeltävänä. Syyt tähän olivat jotenkin kaksinaiset: toisaalta vaatimustaso näyttää nousseen. Naimakaverin pitää olla täydellinen, että kelpaisi. Se tietenkin syö tavallisten, ja etenkin meidän habitukseltamme tavallista vaatimattomampien, kysyntää. Toisaalta taas etenkin naiset kärsivät yhä estoista, jotka ilmenevät sekä psyykkisinä että fyysisinä vaikeuksina seksipuuhissa. Ja tämä siis aikana, jona luulemme olevamme seksin suhteen avoimempia kuin koskaan.
Kummallista ja jopa huvittavaa on se, että puutteen aiheuttamaa tuskaa puretaan sitten harrastuksiin, luottamustoimiin ja sen sellaiseen hääräämiseen. Noilta puuhilta taas ei jää aikaa seksille.
Jos vaivautuu seuraamaan edes vähän netin seksikeskustelupalstoja, oivaltaa, että puutteesta eivät kärsi yksin miehet. Asetelma ei ole niin yksinkertainen, että naiset pihtaavat ja miehet kärsivät kunnes pettävät. Päin vastoinkin asia näkyy olevan. Tosin voinee olettaa, että ne naiset, jotka eivät koe tarvetta purkaa seksuaalisia turhautumiaan, eivät lue kyseisiä palstoja eivätkä ainakaan kirjoita niille. Miesten ja naisten puutteen määrällinen vertailu ei siis onnistu seksimielipiteitä lukien.
Nurjaa: seksille ei löydy aikaa, kun aika käytetään seksin puutteen aiheuttaman turhautumisen purkuun. Ja naisia haluttaisi, mutta eivät he sitten uskaltaisi.
Ikuinen keskustelunaihe näkyy myös olevan seksin ja kotitöiden välinen suhde. Olen ruotinut sitä jo aikaisemmassa kirjoituksessani, mutta kerrottakoon näkemykseni nyt uudelleen, sillä en oleta kenenkään lukevan noita vanhoja hölinöitäni.
Tavanomainen valitus on tämä: miestä pännii, kun nainen ei ole halukas. Nainen sanoo, että ei ole halukas, kun on tehnyt työpäivän, kotitöitä ja hoitanut muksuja. Mies vastaa, että seksistä voisi saada energiaa. Ollaan pattitilanteessa, tai viimeistään asetelma kärjistyy silloin, kun mies vastaa, että anna ja osoita mielenkiintoa seksiin, niin voisin jotakin tehdäkin. Aina joskus joku mies innostuu sitten siivoamaan ja pesemään pyykkiä aikaisempaa enemmän. Ja katso: seksin määrä ei lisäänny! Syy on täysin selvä. Kotitöiden ja seksin määrällä ei ole sitovaa riippuvuussuhdetta. Kotityömarina on siis osassa tapauksista silkka parisuhteen valtataistelun ase. Nainen vihjaisee, että seksiä saa, kun lisäät panostasi siivoamiseen. Sittemmin lupaus osoittautuu tyhjäksi, kenties jopa tietoiseksi valheeksi. Mistä johtuu, että asioista ei osata pitää erillisiä neuvotteluja? Miksei voi puhua seksistä puhumatta pyykistä ja tiskistä, koska haluttomuuden syy voi totisesti olla jossain muualla kuin pölypalleroissa nurkassa. Kotitöistä voi sitten puhua erikseen. Siinä voisi keskustella esimerkiksi siitä, millainen siisteys ja järjestys sovitaan huushollihommien tavoitteeksi, ettei puoliso aa vaadi puoliso beetä raatamaan sellaisen eteen, mitä bee ei pidä tarpeellisena.
Näin hidas minä olen. Vaikka luulen kaiken tietäväni, en näemmä oivaltanut ihan loppuun asti asiaa, joka on ollut mielessäni. (ks. Kaikkien alojen asiantuntemus - lyhyt oppimäärä) Yllä kirjoittamani perusteella siivousvimmainen tai muihin hankkeisiin energiaansa syytävä siis saattaa kartella seksiä. Kiusallista tässä on se, että Kontula on käyttänyt ilmaisua "tiedostaen tai tiedostamattaan". Tiedostamattomaan vetoaminen tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden väittää ihmisen psyyken edesottamuksista melkein mitä vain. Mutta olen elämäni varrella törmännyt tähän. Naisimmeinen näkee erinäiset seikat tärkeämmäksi kuin seksin ja kehtaavat vielä ääneen olettaa, ettei seksi ole tärkeää. Olen lopettanut yhden moisen suhteen ja saanut sen jälkeen katkeria kirjeitä. Aika liki on ollut myöhemmin, että olisin pettänyt samasta syystä. Olen tuntenut itseni jokseenkin yhdentekeväksi, kun nainen on purkanut tarmonsa matematiikankirjaan tai puhelimessa lörpöttämiseen. Jumalaut! Muistan kiusallisen hyvin sen kerran, kun nainen vastasi kesken naimisen äitilleen puhelimeen. Ja kehtasi vielä ihmetellä, kun närkästyin. Mutta siis: siivoamisella, ylenpalttisella hääräämisellä ties missä ja äitin kanssa lörpöttelemällä - kesken naimisen - on mahdollisesti, tai kenties ilmeisesti vältelty seksiä.
Tästä voi edelleen vetää kiusallisen johtopäätöksen. Minua ei ole katsottu seksin arvoiseksi. Tai sitten naiset, jotka muistavat usein mainita parisuhteen tärkeyden, ovat pitäneet minua itsestään selvyytenä eivätkä ole suostuneet ymmärtämään seksin ja siihen liittyen tai liittymättä hellyyden ja läheisyyden merkitystä. Olen molemmissa pitkissä suhteissani päätynyt jonkinlaiseen seurustelu-upseerin virkaan tehtävänäni lämmittää saunaa tai käydä naisen sukulaisten ja ystävien luona näytillä. Pahimmillaan lauantai-illan tylsyys on vyörytetty minun syykseni, kun en ole keksinyt naiselle mitään hohdokasta tekemistä. Voisin keksiä muutakin kuin seksiä, jos löytyisi yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Voin kyllä katsoa saippuaoopperaa televisiosta, mutta se ei minua virkistä eikä se saa naista halukkaaksi.
Nyt tulee kiukunpurkaus: luulevatko naiset tosiaan auringon paistavan jalkovälistään. Olematonta seksiä lupaamalla vongataan kotitöihin tai näyttelyesineeksi Eufrosyne-tädin kuusikymmenvuotispäiville. Pelkkä ajatus, että kaikkea tätä tehdään nimenomaan seksin välttämiseksi, kuten olen etäisesti osannut arvella, saa kaikki naisten ja monien miesten puheet parisuhteen hoitamisen tärkeydestä kuulostamaan pelkältä hymistelyltä. Seksi nimittäin ON osa parisuhteen hoitoa. Ja se ON tärkeämpää parisuhteelle kuin mainitut Eufrosyne-täden merkkipäivä. Ja mitä enemmän seksi aiheuttaa skismaa suhteessa, sen suuremman merkityksen se saa. En varmasti lähde vieraan ihmisen tylsiin sukujuhliin, jos suhde muutenkin on siinä jamassa, että sitä hoitaa parhaiten pitämällä naamansa pois näytiltä.
Humanistit (ne kaltaiseni pellet) olettavat kulttuuriteorioissaan, että yhteiskunnassa monet tai jopa kaikki asiat ovat sopimuksenvaraisia. Nuoremman pään opiskelijat ja kenties myös monet vanhemman pään akateemiset konkarit myös kuvittelevat liian helposti, että tällaisia sopimuksia voi muuttaa. En väitä, etteivätkö ne muuttuisi, mutta ei taatusti sillä, että seminaarissa päätellään vallitsevasta asiaintilasta se, miten asioiden pitäisi olla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)